Etusivu

Vanhempainpuhelin ja -netti

Lapsi kasvaa ja kehittyy

Varhainen vuorovaikutus ja aivojen kehittyminen lapsuus- ja nuoruusiässä

Hoivaan ja kasvatan

Tukea ja taitoa tilanteesta toiseen

Arvioinnit, tietovisa

Varhainen vuorovaikutus ja aivojen kehitys lapsuus- ja nuoruusiässä

Vauvalla on alusta alkaen kyky ja tarve olla vuorovaikutuksessa. Ensimmäisissä ihmissuhteissa vauva oppii, minkälainen hän on, minkälaisia muut ihmiset ovat, miten hänen läheisensä kohtelevat häntä ja miten hän itse vaikuttaa heihin.

Lapsen mieleen syntyy malli yhdessä olemisesta. Se on pohja sille, miten hän myöhemminkin ennakoi vuorovaikutustilanteita, osallistuu niihin, havainnoi ja tulkitsee niitä. Lapsi tarvitsee pysyviä ja lämpimiä suhteita häntä hoitaviin aikuisiin.

Toistuvat vuorovaikutuskokemukset varhaisvuosina vaikuttavat myös aivojen kehitykseen eli muovaavat osin aivojen toiminnallisia rakenteita. Suuresta painoarvosta huolimatta varhaisvuosien kokemusten ei tarvitse leimata koko loppuikää: asioiden tiedostaminen ja työstäminen, kehittyminen ja kasvu on mahdollista läpi elämän.

Mitä on varhainen vuorovaikutus?

Taitava lapsi ja hoksaava vanhempi
Kiintymistä
Vanhemman tunteet ja tarpeet
Varhaisen vuorovaikutuksen ”sanakirja”

Aivojen kehitys lapsuus- ja nuoruusiässä

Mitkä asiat vaikuttavat lapsen aivojen kehitykseen?
Tiedetietoisku: Katsaus aivojen kehityksen eri vaiheisiin

Lähteet

Mitä on varhainen vuorovaikutus?

Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä tekemistä, kokemista ja olemista ensivuosina. Riittävän hyvä vuorovaikutussuhde lapsen ja vanhempien välillä on nykytiedon valossa erityisen tärkeää.

Kun vanhempi on herkkä vauvansa ja pienen lapsensa viesteille, tulkitsee niitä yleensä lapsen tarpeiden kannalta oikein, ja vastaa niihin johdonmukaisesti, lapselle rakentuu mielikuva: minä olen hyvä, minun tarpeeni ovat tärkeitä, minusta on iloa, maailma on hyvä paikka. Tämä perusturvallisuuden ja luottamuksen kokemus heijastuu lapsen myöhempiinkin ihmissuhteisiin ja luo pohjaa hyvälle itsetunnolle ja minäkuvalle ja kehittää empatiakykyä.

Kun lapsella on riittävä perusturva, hän kykenee ympäristönsä tutkimiseen ja valloittamiseen: leikkimään, luomaan ja oppimaan uutta. Lapsi oppii myös hakemaan ja vastaanottamaan hoivaa ja tukea silloin, kun hän sitä tarvitsee. Jos lapsen tarpeet laiminlyödään jatkuvasti tai niihin vastataan hyvin sattumanvaraisesti ja arvaamattomasti, lapsen on vaikea oppia luottamaan elämään tai itseensäkään.

Lapsen kehitykselle on tärkeää, että hän voi solmia pysyvän ja pitkäkestoisen tunnesuhteen muutamaan häntä pääsääntöisesti hoitavaan aikuiseen, tavallisimmin äitiin ja isään. Lapsen ja vanhemman välille syntyy kiintymyssuhde, tunneside, joka muotoutuu ja vahvistuu yhteisissä arjen touhuissa.

Riittävän hyvä varhainen vuorovaikutus ei ole erityisiä taikatemppuja. Pysyvät ihmissuhteet ja tavallinen lapsiperheen arki, jossa toistuvissa ja tutuissa rutiineissa huolehditaan lapsen perustarpeista (uni, ruoka, puhtaus, ulkoilu) ja jossa osoitetaan rakkautta ja hyväksyntää ja asetetaan turvallisia rajoja, on oivallinen perusta varhaisvuosien hyvälle kasvulle.

Kylvetys, vaipan vaihto, ruokailu, nukkumaan laittaminen, ulkoilu, leikkiminen, loruilu, lohduttaminen, satujen lukeminen ja muut arjessa toistuvat yhteiset hetket ovat niitä, joissa kohdataan, seurustellaan, jaetaan kokemuksia, osoitetaan ja jaetaan tunteita, opetellaan yhdessä elämistä ja ollaan vuorovaikutuksessa.

Lapsi tarvitsee vanhemman aikaa ja tunnetta siitä, että vanhempi iloitsee ja nauttii hänen kanssaan olemisesta. Yhteisellä tekemisellä ei tarvitse aina olla suunnitelmia ja päämääriä, tärkeää on olla yhdessä ja jakaa erilaisia kokemuksia. Välillä vanhempi houkuttelee vauvaa yhteiseen touhuun ja vauva vastaa siihen. Välillä taas aloite, esim. itku, jokeltelu tai lelun näyttäminen, tulee vauvalta, ja vanhempi vastaa: lohduttaa, rauhoittaa, juttelee takaisin, yhtyy lelun ihmettelyyn, ihastelee vauvan taitoja.

Kukin vauva ja vanhempi on erilainen perustemperamentiltaan. Se asettaa erilaisia haasteita myös heidän väliselle vuorovaikutukselle ja muovaa sitä omannäköiseksi. Reseptiä yhteen ainoaan oikeanlaiseen suhteeseen ei ole olemassa. Molemminpuolinen tutustuminen ja vauvan hoidon harjoittelu vievät aikaa – ei tarvitse pelästyä, jos tuntee itsensä aluksi kömpelöksi tai epävarmaksi.

Taitava lapsi ja hoksaava vanhempi

Vauvalla on synnynnäinen halu ja tarve toimia yhdessä muiden kanssa. Vähitellen vuorovaikutuksen tavat muuttuvat ja kehittyvät. Silti vanhat tavat eivät jää pois käytöstä – koululainenkin voi joskus käyttäytyä vauvan tavoin, vaikka hallussa on jo kehittyneempiä tapoja.

Vauva kutsuu vanhempiaan vuorovaikutukseen jo olemuksellaan. Vauvan omia keinoja hakea vanhemman huomiota ja olla vuorovaikutuksessa ovat mm. itku, katsekontaktin ottaminen, hymyily, kujertelu, tarttuminen, käsien ojentaminen ja jokeltelu. Vauva nauttii erityisesti vanhemman kasvojen katselemisesta ja hellästä koskettamisesta. Vanhemman katseesta ja kosketuksesta vauva lukee: olen erityinen, ihana ja rakastettu.

Kun lapsi oppii liikkumaan, hän tulee luokse ja kiipeää syliin. Vähitellen lapsi hakee kontaktia myös puheella ja erilaisilla leikeillä.

Vanhempi ”keskustelee” alusta alkaen vauvansa kanssa, tulkitsee vauvan tunnetiloja ja viestejä sekä sovittaa omaa toimintaansa niiden mukaan: ”Sekö sinusta tuntuikin mukavalta, kylläpä onkin ihanaa, äiti paijailee vielä, ai kuinka ihanaa.” Pienikin vauva osaa kertoa, kun ei jaksa enempää seurustelua sillä erää: hän kääntää katseensa pois, haukottelee tai sulkee silmänsä.

Vaikeiden tunteiden kourissa lapsi tarvitsee vanhemman tyynnyttelyä, rauhoitusta ja lohdutusta. Mitä pienempi vauva, sitä nopeammin syliä ja lohdutusta tarvitaan. Aina ei pahan olon syytä ole mahdollista poistaa tai itkua saada loppumaan, mutta vanhempi auttaa sietämään hankalaa oloa. Vanhemman sylissä on turvallista, vaikka itkettääkin. Myös ilo, leikki ja riemu on ihanaa saada jakaa läheisen kanssa.

Aina ei vanhempi osu oikeaan arvaillessaan, mitä vauva viestii ja haluaa. Se ei ole vaarallista, vaan saa vauvankin pinnistelemään ja kehittämään uusia tapoja tehdäkseen itsensä paremmin ymmärretyksi. Hellä koskettelu, läheisyys, hellittely ja sylittely kertovat lapselle, että hän on rakastettu, arvokas ja vanhemmalleen tärkeä. Lasta ei voi hellitellä liikaa.

Vauvan kanssa on mukava leikkiä ja auttaa häntä leikin lomassa harjoittelemaan taitoja, joita hänellä ei vielä ole. Vanhempi esim. asettaa kätensä vauvan jalkapohjia vasten ja auttaa häntä ryömimään. Vähitellen lapsi oppii itsenäisesti tekemään asioita, joihin aiemmin tarvitsi vanhemman apua.

Yksilöllistä kehitysvauhtia ei kuitenkaan voi nopeuttaa. Jokainen lapsi kehittyy omassa aikataulussaan ja oppii uudet taidot, kun on siihen kypsä. Kannattaa kunnioittaa sitä, mitä lapsi osaa, ja antaa hänen itse löytää taitonsa: kääntyminen, käsien ihmettely, konttaaminen tai istumaan nouseminen. Sen hän joka tapauksessa tekee ajallaan. Lapsesta on ihanaa lukea oma ilo ja ylpeys uusista taidoista myös vanhemman katseesta ja reaktioista!

Kiintymistä

Vauvan on tärkeä voida kiintyä vanhempaansa, aivan kuin monien eläinten pentujenkin emoonsa. Kiintymyssuhde on pohja turvallisuuden tunteelle. Kiintymisen ohella puhutaan joskus myös kiinnittymisestä, joka vielä paremmin kuvaa biologista, hyvälle kasvulle ja kehittymiselle välttämätöntä sidettä.

Kun lapsi voi kiintyä turvallisesti vanhempaansa, hän kokee, että vanhempi on saatavilla ja auttaa ja lohduttaa häntä tarvittaessa. Turvattomassa kiintymyssuhteessa tätä kokemusta ei muodostu.

Pienikin vauva tunnistaa omat vanhempansa, mm. tuoksusta ja äänestä, ja osoittaa heille kiintymystä. Alle ½-vuotias ei kuitenkaan välttämättä ole kovin valikoiva sylin suhteen. Oma vanhempi on usein tärkeä lohduttaja suuressa hädässä, mutta seuraa kaivatessaan vauva voi rauhoittua vieraankin sylissä ja suoda heille valloittavia hymyjään.

Tässä tapahtuu muutos n. 6–9 kk:n iässä: vauva osoittaa, että hän on selkeästi kiintynyt yhteen tai kahteen henkilöön, tavallisimmin omiin vanhempiinsa. Hän alkaa vierastaa muita kuin vanhempiaan. Hän itkee, kun vanhempi lähtee paikalta, laskee hänet sylistä tai vieras ihminen lähestyy häntä. Kun vanhempi palaa takaisin, vauva ilahtuu ja osoittaa rakkauttaan selkeämmin vanhemmalle.

Vierastamisvaihe kestää voimakkaimmillaan n. 3–4 kk. Vierastamisessakin vauvat ovat yksilöitä: toisilla vaihe näyttäytyy hyvin voimakkaana ja alkaa jo varhain, toisten kohdalla se menee ohi huomaamattomammin.

Lapsi voi solmia omanlaisensa kiintymyssuhteen useampaan hänelle läheiseen aikuiseen. Hän kiintyy myös sisaruksiinsa jo varhain. Jos sekä isä että äiti osallistuvat vauvan hoitoon, vauvalle rakentuu omanlainen kiintymyssuhde heihin molempiin. Äidin ja isän roolit ovat erilaiset ja se on tarkoituksenmukaistakin. Äiti on usein enemmän turvan ja läheisyyden lähde, isän kanssa taas ehkä nautitaan villimmistä leikeistä ja suuntaudutaan pesän turvasta ulkomaailmaan.

On hyvä, jos molemmat vanhemmat saavat mahdollisuuden luoda vauvaan omaa suhdettaan. Ensi aikoina vauvan hoidossa korostuvat hoiva ja turva. Isin paljaan masun päällä on ihana kölliä! Vauvan kasvaessa myös jännittävä maailman tutkiminen ja sopiva riskien ottamisen harjoitteleminen ovat tärkeitä kokemuksia.

Kun lapsi kasvaa, kiintymyssuhteet myös muihin kuin ihan lähi-ihmisiin saavat lisää merkitystä. Tärkeitä henkilöitä voivat olla tuttu hoitaja ja isovanhempi. Kiintymys vanhempia kohtaan ei tästä huolimatta vähene. Vanhempi on lapsen tärkein aikuinen. On tärkeää, että vauvalla on hoitajinaan pysyvät ihmiset. Lapselle on kuitenkin rikkautta se, että hänellä on useita läheisiä ja turvallisia ihmissuhteita.

Vanhemman kykyyn muodostaa turvallinen kiintymyssuhde lapsensa kanssa vaikuttaa se, minkälainen on ollut vanhemman oma kiintymyssuhde omiin vanhempiinsa. Myös nykyinen elämäntilanne vaikuttaa. Mahdollisten kielteisten kokemusten siirtymisen sukupolvesta toiseen voi katkaista, vaikka se voi olla työlästä. Omien tunteiden sekä lasta ja vanhemmuutta koskevien ajatusten tiedostaminen on jo hyvä alku kehittää suhdetta lapseensa. Joskus tähän prosessiin on välttämätöntä saada ammatillista apua.

Vanhemman tunteet ja tarpeet

Vauvan ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen vaikuttavat monet seikat, esim.

vauvan temperamentti ja terveydentila
vanhemman persoonallisuus
vanhemman aiemmat elämänkokemukset ja nykyinen elämäntilanne
muiden sisarusten tarpeet.

Täydellistä vanhempaa tai vuorovaikutussuhdetta ei ole olemassakaan, riittävän hyvä riittää. Vauva-aika on myönteisyydestä, onnesta ja ilosta huolimatta myös vaativaa. Jonkin asteinen synnytyksen jälkeinen alakulo ja herkkyys on tuttua lähes kaikille äideille. Se helpottuu usein ensi viikkojen ja kuukausien aikana. Vauvan hoidostakin pitää välillä saada pientä taukoa ja aikaa omaan lepoon ja virkistäytymiseen. Myös isään kohdistuu uudenlaisia paineita, ja isän mielessä voi olla ristiriitaisia tunteita.

Jos vanhemman mielen täyttää jatkuva alakulo ja elämä ja vauvanhoito tuntuvat lähes koko ajan liian raskailta velvoitteilta, apua kannattaa hakea ajoissa, esim. neuvolasta. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta arvioidaan kärsivän lähes kymmenesosan kaikista äideistä. Masennusta on kaikenlaissa perheissä ja kaikenlaisilla äideillä.

Hoitamattomana vaikea masennus on uhka vauvan ja äidin hyvälle varhaiselle vuorovaikutukselle. Apua on saatavilla, avun hakeminen osoittaa välittämistä ja pärjäämistä. Synnytyksen jälkeisen masennuksen oireita ovat mm.:

epätoivon tunteet
itkuisuus
väsymys, jota nukkuminen ei helpota
tuskaisuus, pelokkuus ja suoranaiset paniikkitunteet
kireys ja vihamieliset ”räjähtelyt”
keskittymiskyvyn vaikeudet
ruokahalun muutokset ja uniongelmat
mielen täyttävät pakkoajatukset, joille ei usein ole perusteita.

(Lähde: Äidit irti synnytysmasennuksesta)

Varhaisen vuorovaikutuksen ”sanakirja”

Alla olevaan taulukkoon on koottu joitain varhaista vuorovaikutusta kuvaavia sanoja ja sanontoja sekä sitä, mitä ne tarkoittavat.

Varhaisen vuorovaikutuksen sanastoa…	… ja mitä se tarkoittaa arjen tekoina
Johdonmukaisuus	Lapsen tarpeet ja viestit ohjaavat useimmiten vanhemman tapaa vastata hänelle, ei niinkään vanhemman tarpeet ja mielialat. Lapselle on tärkeää vanhemman toiminnan ennustettavuus, esim. vanhempi tulee luokseni, kun itken; tai saan ruokaa, kun minulla on nälkä. Tähän liittyy myös toistuvuus ja arjen rutiinit: samat asiat toistuvat suurin piirtein samalla tavoin joka päivä. Ensi kuukaudet ovat usein rytmitöntä aikaa, vähitellen arkeen tulee rytmiä ja lapsi oppii ennakoimaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Tämä luo pohjaa ajantajulle ja tuo turvallisuuden tunnetta.
Pitkäjänteisyys	Tätä tarvitaan esim., kun vauvalle etsitään vuorokausirytmiä.
Herkkyys viesteille	Lapseensa tutustumalla vanhempi oppii vähitellen tulkitsemaan tämän viestejä ja vastaamaan niihin. Herkkyys on vanhemman kykyä ja halua huomata lapsen viestit ja vastata niihin lapsen näkökulmasta asianmukaisesti. Tähän liittyy myös vanhemman kyky useimmiten nauttia suhteesta lapseensa ja olla hänen saatavillaan. Vauvalle tulee tunne, että ympäristö on luotettava ja että vanhempi ymmärtää ja hyväksyy hänen tarpeensa ja tunteensa. Vanhempi antaa lapselle myös mahdollisuuksia harjoitella itsenäisesti erilaisia taitoja.
Pysyvät, pitkäkestoiset tunnesuhteet	Lapsi tarvitsee varhaisvuosinaan mahdollisimman pysyvät suhteet muutamiin häntä pääsääntöisesti hoitaviin aikuisiin. Tällöin hoitajalta saatavat vasteet pysyvät riittävän samanlaisina ja vauva voi oppia uutta. Lapselle on rikkautta, että hänellä on useita turvallisia, vaikkakin erilaisia, ihmissuhteita: vanhempien lisäksi isovanhempia, sisaruksia, kummeja, setiä, tätejä jne.
Kiintymyssuhde	Lapsen ja vanhemman välinen erityinen tunneside, joka muodostuu arjen toistuvissa vuorovaikutuskokemuksissa. Kiintymyssuhteen laatuun vaikuttaa se, millä tavalla vanhempi vastaa vauvansa viesteihin – miten herkästi, johdonmukaisesti ja vauvan kannalta oikein ja oikea-aikaisesti. Parhaassa tapauksessa kiintymyssuhde muodostuu turvalliseksi: lapsi kokee, että vanhempi on hänen saatavillaan ja auttaa ja lohduttaa tarvittaessa. Toistuvat hoivakokemukset vaikuttavat myös aivojen kehitykseen eli muovaavat osin aivojen toiminnallisia rakenteita. Hyvä on muistaa, että riittävän hyvä riittää: vanhemman yksittäiset ja tahattomat ”väärin ymmärtämiset” eivät suista lapsen kehitystä, vaan jopa edistävät sitä, kun lapsi joutuu kehittämään tapojaan tehdä itseään ymmärretyksi.
Vastavuoroisuus	Sekä vanhempi että lapsi tekevät vuorovaikutuksessa aloitteita ja vastaavat toistensa aloitteisiin.
Vaihtelevuus	Yhdessä toimiminen on välillä leikillistä ja riehakasta, välillä taas levollista ja rauhoittavaa. Vanhempi sovittaa toimintaansa vauvan vireystilan mukaan, rauhoittaa ja lopettaa leikkejä, kun vauva haluaa lepoa. Erilaisista kokemuksista lapsi oppii, millaista on ihmisten välinen toiminta ja tunteiden ilmaisu. Vanhempi käyttää yleensä luonnostaan erilaisia ilmeitä, eleitä ja äänenpainoja erilaisissa tilanteissa ja liioitteleekin niitä.
Tunnetilojen jakaminen	Vanhempi ottaa lapsen tunnetilan vastaan ja osoittaa ymmärtävänsä sen: ”Onpa sinulla kurja olo. Taitaa vaippa olla ihan märkä, vaihdetaan se.” Kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä lasta jätetä niiden kanssa yksin. Vaikka vanhempi ei aina voi poistaa itkua ja pahan olon syytä, hän voi auttaa kestämään sitä. Kun hyvän mielen voi jakaa toisen kanssa, se lisää omaa hyvää mieltä: ”Kylläpä sinä oletkin hyvällä tuulella, taisi olla hyvät päiväunet.”
Tunteiden säätely	Vanhempi auttaa vauvaa tulemaan toimeen erilaisten tunteidensa kanssa. Kun vauvalla on paha mieli, vanhempi on apuna lievittämässä ja vähentämässä sitä, tuo turvaa ja lohtua hätään. Kun vauvalla on hyvä olla, vanhempi jakaa olotilan ja auttaa lisäämään hyvää mieltä. Lapsi oppii vähitellen ilmaisemaan tunteitaan hyväksytyllä tavalla, esim. sanoilla eikä nyrkeillä. Lapsi tarvitsee aikuisen apua tunteidensa säätelyyn, erityisesti, kun hän kaipaa turvaa ja lohdutusta, häntä pelottaa tai häneen sattuu.. Aikuisen avulla lapsi oppii vähitellen itse säätelemään tunteitaan: ”Minulla ei ole hätää, kaikki järjestyy.” Aikuisetkin kaipaavat toisiaan avuksi tunteidensa säätelyyn esim. pettymyksen, pelon ja surun hetkellä.
Tunteiden yhteen sovittaminen ja soinnuttaminen	Vauva ja vanhempi sovittavat käyttäytymisensä toisen tunnetilaan. Vanhempi tulkitsee vauvan tunnetilan (suru, ilo, pelästys jne.) hänen käytöksestään, yrittää vastata siihen myötätuntoisella tavalla, ja vauva ymmärtää, että vanhemman käytös on vastaus hänen tunteeseensa. Lapsi oppii, että tunnetiloja voi jakaa, se lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Äänenpainoillaan, sanoillaan, ilmeillään ja eleillään vanhempi kertoo, että hän ymmärtää vauvan tunnetilan.
Temperamentin ymmärtäminen	Jokainen vauva ja vanhempi on erilainen synnynnäiseltä temperamentiltaan. Vauvan temperamentti vaikuttaa siihen, kuinka häntä hoidetaan ja minkälaista palautetta hän saa läheisiltään. Vauvoissa on eroa mm. sen suhteen, kuinka helposti he rauhoittuvat tai sopeutuvat uusiin tilanteisiin. Vauva vaikuttaa vanhempaan ja vanhempi vauvaan. Vuorovaikutuskokemukset ja temperamentti muovaavat yhdessä lapsen persoonallisuutta. Vanhemman ja lapsen temperamenttien yhteen sovittaminen voi vaatia aikaa.

Katso myös työkirja: Vauva tulee taloon! Päiväkirja raskausajalle ja vauvavuoteen.
Kirja kertoo mm. varhaisesta vuorovaikutuksesta, antaa leikki- ja rauhoittamisvinkkejä sekä tietoa siitä, kuinka yli puolivuotias opetetaan turvallisesti hyville yötavoille.

Aivojen kehitys lapsuus- ja nuoruusiässä

Aivojen kehitys alkaa jo raskausaikana. Se alkaa alkeellisemmista rakenteista ja siten myös alkeellisemmista toiminnan mahdollisuuksista. Kehitys etenee vähitellen yhä pidemmälle kehittyneitä rakenteita.

Sekä aivotutkimuksen että kehityspsykologian näkökulmasta nimenomaan varhaisvuosien kehityksellä, oppimisella ja kokemuksilla on valtavan suuri merkitys aivojen ja mielen rakentumiselle: se mitä pieni lapsi jo raskausaikana sekä ensimmäisinä elinvuosinaan kokee, rakentaa ja muokkaa hänen aivojaan erityisellä tavalla.

Aivojen kehityksessä alkaa kiihkeimmän kehityksen vaihe n. 3 kk ennen syntymää ja se jatkuu n. 3 vuoden ikään asti. Kehitys jatkuu hitaampana, mutta edelleen vahvana läpi koko lapsuuden. Toki tämänkin jälkeen tapahtuu kehittymistä. Aivotutkimus on osoittanut, että ihmisen kyky oppia ja arvioida ympäröivää maailmaa yhä paremmin säilyy koko elämän ajan.

Mitkä asiat vaikuttavat lapsen aivojen kehitykseen?

Aivoihin syntyy tietynlaisia soluyhteyksiä sen mukaan mitä lapsi kokee. Aivojen kehitys on siis käytöstä riippuvaista. Kun sama kokemus toistuu, se vahvistaa tiettyjä soluyhteyksiä ja niiden rakenteita. Merkittävää onkin läheiseltä hoitajalta saatu pitkäaikainen hoiva ja arjen toistuvat kokemukset: ovatko ne pääsääntöisesti myönteisiä, ennustettavia ja luottamusta herättäviä vai kielteisiä.

Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että jos lapsen varhaisissa kokemuksissa toistuu ketju, esim. lapsella on nälkä – hän itkee – hänet otetaan syliin – ja annetaan ruokaa, lapsen mieleen muotoutuu myönteinen rata siitä, että kun hänellä on paha olo, hänen kannattaa pyytää siihen apua ja häntä autetaan. Lapselle muotoutuu sisäinen kokemus, joka myöhemminkin ohjaa häntä herkästi ajattelemaan myönteisesti ja toiveikkaasti: tarpeeni ovat tärkeitä, minua ei jätetä yksin, vanhemmat pyrkivät minun parhaaseeni, maailmaan ja muihin ihmisiin voi luottaa.

Kielteiset kokemukset voivat synnyttää toisenlaisia ketjuja ja kytkentöjä, esim. tiettyyn hajuun tai ääneen voi liittyä pelon tunne. Vaikeat, toistuvat laiminlyönnit, hylkäämiset tai suoranainen pahoinpitely varhaisvuosina voivat vaurioittaa jopa pysyvästi aivojen kehitystä ja toimintaa.

Siihen miten lapsi kokee erilaiset tapahtumat ja kuinka kokemukset rakentavat soluyhteyksiä hänen aivoissaan, vaikuttavat myös lapsen yksilölliset perintötekijät. Yksi ihminen saattaa tulkita oman perimänsä ja historiansa vuoksi tietyn tapahtuman uhkaavaksi, toinen tuskin kiinnittää siihen huomiota. Lapsen aivojen kehitys on perintötekijöiden ja ympäristön vaikutusten yhteispeliä – kuten lapsen kaikki muukin kasvu ja kehitys.

Se, kuinka lapsen perintötekijöiden mukana tulevat ominaisuudet, kyvyt, mahdollisuudet ja uhatkin lopulta tulevat käyttöön ja ilmenevät, on pitkälti riippuvaista siitä ympäristöstä, missä lapsi elää. Aivojen ja vauvan treenaaminen ”superlahjakkuudeksi” ei kuitenkaan kannata, sillä vauva tarvitsee rauhan kasvulleen. Vauvat oppivat parhaiten uusia asioita, kun he ovat tyytyväisiä ja onnellisia – rakkaus, huolenpito, jatkuvuus, pysyvyys, säännöllisyys, turvallisuus sekä tunteiden ja oman arkisen ympäristön ihmeiden jakaminen ovat pienen parasta ”aivotreeniä”!

Leikki- ja kouluiässä aivojen hyvää kehitystä tuetaan edelleen hyvän arjen eväillä, hoivalla ja huolenpidolla. Koululainen tarvitsee kouluaherruksen, kotitöiden ja harrastusten vastapainoksi aikaa vapaalle olemiselle, oman luovuuden ja mielikuvituksen käytölle. Mukavia tapoja ruokkia lapsen aivoja ovat sadut, lorut, yhteiset keskustelut ja pohdinnat, käsillä tekeminen sekä liikkuminen.

Kun lapsi saa juosta, hyppiä, kiipeillä, keinua, heitellä kiviä, tasapainoilla puun rungolla tai kiipeilytelineellä, kulkea ja havainnoida vaihtelevassa metsämaastossa, poimia kukkia, suunnitella ja rakentaa risumajoja, hermosolut saavat muodostaa uusia monimutkaisempia kytkentöjä uusista aistimuksista ja liikekokemuksista stressittömässä ja muutenkin kasvua tukevassa tilassa.

Aivojen kehittymiseen vaikuttavat

biologinen kypsyminen
perinnölliset ja yksilölliset ominaisuudet
tunne- ja vuorovaikutuskokemukset
muut kokemukset, virikkeet ja harjoittelu
perushoivan laatu: uni, ravinto, ulkoilu, päihteiltä ja muilta vaaroilta suojaaminen.

Tiedetietoisku: Katsaus aivojen kehityksen eri vaiheisiin

Vauvan aivot kehittyvät suurelta osin vasta syntymän jälkeen. Aivoissa on jo syntymän hetkellä samat rakenteet kuin aikuisena, esim. oikea ja vasen aivopuolisko, mutta aivojen toiminta, hermosolujen ja aivojen eri osien väliset yhteydet, kypsyvät vasta vähitellen.

Aivojen kehittymisessä lapsuus- ja nuoruusiässä voidaan nähdä seuraavanlaisia vaiheita:

1. Aivorunko kypsyy 3 kk ennen – 2 kk jälkeen syntymän

Aivorungon keskukset säätelevät mm. eloon jäämisen kannalta keskeisiä toimintoja, kuten sydämen sykettä ja hengitystä sekä uni- ja valverytmiä, syömistä ja ruoansulatusta ja pään ja kaulan liikkeitä sekä perusvireyttä: lapsi suuntaa huomionsa kohti uusia virikkeitä ja saatuaan niitä kylliksi kääntyy taas enemmän sisäänpäin. Vauva suuntautuu kohti tuttua ja sellaista, joka on aiemmin tuottanut mielihyvää.

Vauva tunnistaa oman äidin tuoksun, äänen ja kasvojen piirteet. Ne rauhoittavat lasta ja tuovat hyvää oloa. Tässä aivojen kehitysvaiheessa tapa hahmottaa maailmaa on tietyllä tapaa mustavalkoinen: on vain hyvä tai paha, miellyttävä tai epämiellyttävä.

2. Tunneaivokuori alkaa kehittyä 2–8 kk:n iässä

Vauva on 2 kk:n iässä kiinnostunut uudella tavalla ympäristöstään ja erityisesti ihmisistä. Tämä voidaan havaita yhtä lailla vauvaperheen arjessa kuin aivotutkimuksessakin. Ihmiskasvot, katse ja kosketus ovat tärkeitä virikkeitä aivojen kehittymiselle.

Lapsi matkii vanhemman ilmeitä ja tavoittaa niitä tunteita, joita eri ilmeisiin liittyy. Tunneaivokuori pystyy ymmärtämään maailmaa ”väreissä”: monien tunteiden ja tunnelmien kautta. Tunteet ovat kuin merkkejä, joilla kokemuksia liitetään yhteen, arvotetaan, luokitellaan ja käsitellään: tuohon asiaan kannattaa suunnata huomio jatkossakin, tuota kannattaa välttää.

Tunnekokemukset herkistävät tiettyjä hermoston soluja odottamaan vastaavia kokemuksia myöhemminkin, ja näin ne muovaavat aivojen toiminnallisia rakenteita. ”Kun minä hymyilen ja jokeltelen, vanhempi vastaa minulle iloisesti ja hymyilee. Minun seurassani on mukavaa olla, olen tärkeä ja rakas.”

3. Tunneaivokuori kypsyy voimakkaasti n. 1½ vuoden ikään

Tämä kehitysvaihe näkyy lapsen käyttäytymisessä mm. siten, että hänen kiintymyssuhteensa valikoituu muutamaan harvaan ihmiseen ja hän alkaa vierastaa muita. Lapsi myös pystyy seuraamaan läheisen ihmisen ajatuskulkuja: hän tarkastaa vanhempiensa kasvoilta, onko jokin tilanne turvallinen, ja hän suuntaa huomionsa samaan kohteeseen kuin vanhempi.

Lapsi alkaa oivaltaa, että eri ihmiset suhtautuvat eri tavoin eri tilanteisiin. Hän saattaa testailla missä asioissa äiti, isä, sisko tai joku muu ajattelee eri tavoin kun hän itse. Lapsi voi kaataa puuron pöydälle ja nauttia siitä, kun työntää sormensa ihanan pehmeään mössöön ja antaa sen tirsua sormiensa välistä, maalaa pöydän pinnan liukkaalla tahmalla. Hän kuitenkin oivaltaa äidin reaktioista, että äiti ei nautikaan tilanteesta, vaan äitiä suututtaa.

Vauva ymmärtää, että isä ja äitikin voivat suhtautua joihinkin asioihin keskenään eri tavoin, esim. isä kannustaa kiipeämään sohvalle ja hyppäämään käsinojalta syliin, kun taas äitiä pelottaa, kun lapsi kiipeää korkealle. Tai isoveljestä on hauskaa, kun vauva maalaa seinää huulipunalla, vaikka äitiä tilanne ei ilahduta. Tämä kehitysvaihe luo pohjaa kyvylle asettua toisen ihmisen asemaan eli moraalin oppimiselle.

4. Ajattelevan ja yhdistelevän aivokuoren kehitys alkaa n. 1½ vuoden iässä ja jatkuu läpi lapsuuden ja nuoruuden

Aivoissa on oikea ja vasen aivopuolisko. Aivot käsittelevät tietoa samanaikaisesti kahdella eri tavalla, mikä on yksi ihmisaivojen erityisiä vahvuuksia.

Aivojen oikea puoli on ns. sekä että -puoli, joka yhdistää ja näkee kokonaisuuksia, sitä miten asiat liittyvät toisiinsa. Vasen puoli, ns. joko tai -puoli taas erottelee ja yksilöi havaintoja. Voidaan sanoa, että oikea puoli on aivojen tunnepuoli ja vasen taas tietoisen ajattelun ja järjen puoli. Aivojen oikean puolen toiminta kehittyy aiemmin, eli varhaisessa lapsuudessa oikea aivopuolisko ohjaa toimintaa vahvemmin kuin myöhemmin.

Tietoiseen ajatteluun käytetään kieltä, joka sijaitsee vahvemmin vasemmalla puolella. Oikea puoli taas pystyy havainnoimaan, mitä sanotaan rivien välissä. Tämän lapsi oppii ensin, koska oikea aivopuolisko kypsyy ensin: pieni lapsi on herkempi sille, millä mielellä asiat sanotaan kuin itse sanoille. Aivojen vasen puoli on kiihkeässä kehitysvaiheessa 2–3 vuoden iässä. Tämä saattaa osaltaan selittää uhmaiän tinttailua: vasen puoli puhuu, lapsi harjoittelee olemaan ehdottomasti omaa mieltään.

Koska oikea aivojen puoli kypsyy ensin ja on vasenta suurempi, se usein aikuisillakin reagoi eri tilanteissa ensimmäiseksi. Alkureaktion jälkeen tulee mukaan ajattelu eli vasen puoli. Kun ihminen on toiminut tunteensa eli aivojen oikean puolen varassa, hän usein pyrkii hakemaan selityksen toiminnalleen järjestä, tietoisen ajattelun avulla, aivojen vasemmalta puolelta. Välttämättä tämä selitys ei lainkaan kuvaa niitä syitä, mikä oikeasti sai ihmisen toimimaan tietyllä tavalla.

Oikea puoli auttaa ihmistä toimimaan intuitiivisesti, kokemukseen pohjautuen, mutta tätä on usein vaikea kuvata sanoin. On hyvin vaativaa pystyä erittelemään, mitä eri tilanteissa tapahtuu tunnepuolella. Sitä voi kuitenkin harjoitella. Esim. kun lapsi raivoaa, aikuinen helposti reagoi tunteella, hänet valtaa sama tunne kuin lapsenkin, raivoon tulee vastattua raivolla. Jos vanhempi malttaa pysähtyä, tunnistaa tunnereaktionsa, ja ottaa lapsen raivon vastaan, hän pystyy sitten toimimaan tietoisemmin, pysymään tyynenä ja rauhoittamaan lastakin.

Englannin kielessä vanhempaa neuvotaankin haastavalla kasvatushetkellä: ”Act, don’t react” eli ajatuksena: toimi tietoisesti, älä pelkästään reagoi.

Aivojen kypsyminen johtaa uusien muistijärjestelmien syntymiseen. Ns. omaelämäkerrallinen muisti perustuu aivojen eri puolten yhteistoimintaan ja se kehittyy vasta n. 3 vuoden ikään mennessä. Tästä syystä ihmisellä ei useinkaan ole juuri muistikuvia varhaisemmista ikävuosistaan.

Aivopuoliskojen väliset yhteydet ovat lapsuudessa vielä melko hitaita. Nopeat yhteydet kypsyvät murrosiässä. Siksi lapsen on esim. vaikea kertoa, miksi hän toimii tietyllä tavalla. ”En mä tiedä”, on tavallinen ja ymmärrettävä vastaus, kun aikuinen tivaa ”Miksi sinä noin menit tekemään?” Lapsi voi kyllä keksiä sellaisen vastauksen, jolla tietää välttävänsä vaikeuksia tai oppia vastaamaan siten kuin arvelee, että hänen odotetaan vastaavan.

Lasta voi hyvin auttaa ymmärtämään erilaisia tilanteita, sanoittaa niitä: ”Sinua taisi harmittaa kovasti, kun pikkusisko rikkoi leikkisi ja siksi tönäisit. Muistathan, että ketään ei saa satuttaa, vaikka kuinka suututtaisi. Pyydä ensi kerralla äitiä apuun.”

Lapsen aivot eivät kasva ja kehity tasaiseen tahtiin, vaan niiden kehittymisessä voidaan nähdä kiihkeän kehityksen ”spurtteja”, joiden jälkeen taas tasaisempia ja rauhallisempia vaiheita.

Vajaan 2 vuoden iässä lapselle kehittyy usein aiempaa parempi kyky suunnitella omaa toimintaansa. Tämä voi näkyä esim. siten, että lapsi siirtää tuolin itselleen sopivaan paikkaan, jotta hän pääsee sen avulla kiipeämään ja hakemaan jotain tarvitsemaansa. Kun vajaa 2-vuotias siis kiipeää nappaamaan hyllyltä isän puhelimen leikkeihinsä, se on merkki upeasta aivojen kehittymisestä – vaikka puhelin sitten kylpisi yhdessä nukkevauvan kanssa.

4 vuoden iässä kiihkeä aivojen kehittymisen vaihe näkyy mm. entistä taitavampana ja sujuvampana puheen tuottamisena ja kielen ymmärtämisenä. Aivot ovat siis varsin loistavasti kehittyneet sillä kodin pienellä puhemyllyllä, joka viljelee ympärilleen kysymyksiä ja villejä ja lonkeroisia mielikuvitustarinoitaan!

Koulun aloittamisen aikoihin, 6–8 vuoden iässä, kehittyy lapsen hienomotoriikka ja käden ja silmän yhteistyötä vaativat taidot (esim. kynäote, piirtäminen, askartelu). Lapsen ajattelussa tapahtuu laadullinen muutos: lapsen on esim. aiempaa helpompaa luokitella esineitä ja yhdistellä asioita sekä ymmärtää syy-seuraussuhteita. Tämä antaa pohjaa ymmärtää paremmin erilaisia sosiaalisia tilanteita, sitä miten sosiaaliset suhteet toimivat. Alkaa pitkä harjaantumisvaihe: Kuinka löydän paikkani yhteisössä? Kuinka ristiriitoja käsitellään? Kuinka minun käytökseni vaikuttaa muihin ja muiden minuun?

Kun lapsi ymmärtää syy-seuraussuhteita, hän ei enää toimi ja ajattele samalla tavoin tässä ja nyt, kuten pienempi lapsi. Lapselle voi tulla uudenlainen kokemus siitä, että aika kuluu nopeasti. Kesäloma tai viikonloppu tuntuu lyhyemmältä kuin pienempänä. Pikkulapsivaiheeseen liittyvä tietty ajattomuuden tunne väistyy. Jollakin tasolla lapsi voi kokea tästä menettämisen haikeutta.

Lapsen varttuessa jo olemassa olevien systeemien monimutkaisuus aivoissa kasvaa ja asettuu taas aina jossain vaiheessa uuteen tasapainoon. Usein tietyn uuden kehitysvaiheen alussa ajattelu on hyvin yksinkertaistavaa. Asiat ovat joko niin tai näin, ei mitään siltä väliltä. Kouluiän alussa tämä näkyy siten, että lapsen moraalinen ajattelu on melko ehdotonta: opettaja on kaiken tietävä auktoriteetti, tiettyjä sääntöjä on noudatettava.

10–12 vuoden iässä lapsella kehittyy erityisesti kyky loogiseen ajatteluun ja suunnitteluun sekä muistamiseen. Lapsi ymmärtää, että asiat ovat suhteellisia: joskus on parempi käyttää väritettyä totuutta kuin olla aivan rehellinen. Jos esim. ystävä kysyy mielipidettä uudesta omituisesta koululaukustaan, alle 10-vuotias tyypillisesti vastaa rehellisesti: ”Toi on kauhee!” Yli 10-vuotias taas saattaa värittää viestiään, ettei pahoittaisi ystävän mieltä: ”On toi ihan kiva.”

13–15 vuoden iässä kehittyvät aivojen alueet, jotka edesauttavat mm. liikunnallisia kykyjä sekä tilan hahmottamista. Nuoren kyky abstraktiin ajatteluun kehittyy edelleen, esim. matematiikan opiskelussa voidaan siirtyä konkreettisista esimerkeistä abstraktisempiin.

Oikean ja vasemman aivopuoliskon välillä tapahtuu uutta fyysistä yhteydenmuodostusta, yhteistoiminta kypsyy sujuvaksi. Tämä aiheuttaa ajattelussa kuohuntaa, mikä näyttäytyy ympäristölle murrosikäisen epävakaana, ailahtelevana, joskus vaikeasti ymmärrettävänä käytöksenä.

13–15-vuotiaana aivosolujen yhteyksien määrässä tapahtuu yhtä iso muutos kuin 2–3-vuotiaana. Tarpeettomia yhteyksiä karsiutuu ja jäljelle jääneet toimivat tehokkaammin. Yhteyksistä osa karsiutuu automaattisesti, osa on riippuvainen käytöstä – aivoja kannattaa käyttää! Tärkeää on sekin, että aikuinen on edelleen kiinnostunut nuorestaan: se auttaa pitämään auki sellaista, mitä voi olla myöhemmin vaikea rakentaa.

Aivokehityksen näkökulmasta voi ymmärtää miten hämmentävää vaihetta nuori elää: aivoista poistuu jotain vanhaa eikä uusi vielä toimi täydellä teholla. Niin haastavaa kuin nuoren käytös voikin olla, hän ansaitsee myös aikuisen myötätunnon ja ymmärryksen. Aivot ja ajattelu ovat ihan konkreettisesti myllerryksessä. Nuori voi kokea menettävänsä ”lapsuuden onnelan”.

Aivojen oikea ja vasen puoli, ajatteleva ja tunteva puoli, käyvät uudella tavalla keskustelua. Tämä näkyy mm. moraalisena pohdintana. Nuori pohtii esim., mikä on ulkomaailman viesti siitä, mikä on oikein ja minkä taas tunnen oikeaksi sydämessäni. Moraali ei ole mitään ”peliä”, vaan omassa mielessä oikealta tuntuvien vastauksien hakemista ja niiden peilaamista muiden näkemyksiin. Uuteen kehitysvaiheeseen liittyy taas tiettyä ehdottomuutta ja mustavalkoisuutta. Nuorella voi olla hyvin jyrkkiä näkemyksiä esim. eläinsuojelusta tai maailman kaupasta.

Tämän kiihkeän kehitysvaiheen jälkeen aivot edelleen muovautuvat, mutta eivät enää muutu näin suuresti.

Noin 17 vuoden iässä nuoren kyky suunnitelmallisuuteen ja kokonaisvaltaiseen ajatteluun kehittyvät edelleen. Aivojen kehityksessä on kypsymisen ja tasaantumisen vaihe. Vanhemmat usein kuvaavat tätä vaihetta sanomalla, että rauha laskeutui kotiin. Nuori pystyy katsomaan jo pitkälle eteenpäin ja sietämään sitä, että asioihin ei ole ehdottomia oikeita ratkaisuja. Aiempi ehdottomuus antaa tilaa suvaitsevaisuudelle. Aivopuoliskojen välinen keskustelu tasaantuu. Aivojen kypsyttävä ja eheyttävä kehitys jatkuu vielä pitkälle nuoren aikuisuuteen.

Lähteet

Aaltonen M., Ojanen T., Sivén T., Vihunen R., Vilén M. 2003. Lapsen aika. WSOY.

Bee H., Boyd D. 2004. The Developing Child. Tenth edition. Pearson Education, USA.

Dunderfelt T. 1999. Elämänkaaripsykologia. WSOY.

Hellman R. 2003. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys ja kuinka sitä voidaan tukea. Kooste kirjallisuudesta. Julkaisematon materiaali, MLL, Joka kodin konstit -projekti.

Kalland M., Maliniemi-Piispanen S. 1999. Vauvan kiikku. Kuvaus kokeilevasta vauvaperhetyöstä. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö. Edita.

Lastenneuvolat lapsiperheiden tukena. Opas lastenneuvola-toiminnan järjestämiseksi kunnissa. Työryhmämuistioita 2003:7, Sosiaali- ja terveysministeriö.

Lyytinen H., Eklund K., Laakso M-L. 2003. Varhainen kognitio, temperamentti ja vuorovaikutus. Teoksessa Lyytinen P., Korkiakangas M., Lyytinen H. (toim.). Näkökulmia kehityspsykologiaan. Kehitys kontekstissaan. WSOY.

Mäkelä J. 2003. Aivojen varhainen kehitys vuorovaikutussuhteissa. Teoksessa Sinkkonen J. (toim.) Pesästä lentoon. Kirja lapsen kehityksestä kasvattajalle. WSOY.

Mäkelä J. Haastattelu puhelimitse 25.11.2005.

Mäntymaa M., Luoma I., Puura K., Tamminen T. 2003. Tunteet, varhainen vuorovaikutus ja aivojen toiminnallinen kehitys. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 119. vuosikerta. Maaliskuu 6/2003, sivut 459–465.

Pulkkinen L. 1994. Millaista lastenkasvatusta nykytutkimus suosittelee? Kirjassa Virkki J. (toim.) Ydinperheestä yksilöllistyviin perheisiin. WSOY.

Sinkkonen J. 2001. Lapsen puolesta. WSOY.

Spock B., Parker S. J. 2003. Järkevää lastenhoitoa. Otava.

Takala A., Takala M.1988. Psykologinen kehitys lapsuusiässä. Sairaanhoitajien koulutussäätiö. WSOY.

Tamminen T. 1996. Pikkulapsipsykiatria. Teoksessa Räsänen E., Moilanen I., Tamminen T., Almqvist F. (toim.) Lasten- ja nuorisopsykiatria. Duodecim. Gummerus.

Tamminen T. 2004. Olipa kerran lapsuus. WSOY.

Tardos A. 2004. Vauvan aktiivisuutta kunnioittava hoiva ja kasvatus. Luento Alma-klinikan seminaarissa Vauva ja hoivaava ympäristö, 3.12.2004. Helsingin Messukeskus.

Vuorinen R. 1997. Minän synty ja kehitys. WSOY.

Äidit irti synnytysmasennuksesta, Äimä ry. Saatavilla: < http://www.aima.fi/ >. Luettu 28.4.04.